Tehdas

Sunilan sellutehtaasta tuli Suomen teollistumisen ja uudenaikaistumisen symboli. Se oli esillä jo rakennusvaiheessa Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1937. Alvar Aallon suunnitteli New Yorkin maailmannäyttelyn Suomen paviljongin vuonna 1939. Siellä Sunilaa esiteltiin valokuvin.

Pyötisen saaren kallioilta kohoavat punatiilestä muuratut rakennusmassat muodostivat sommitelman rungon. Niitä vasten piirtyivät vaaleat korosteet: satamavarasto, kalkkitorni ja keittämön hissi. Yläkuvassa Sunilan sellutehdas luoteesta nähtynä valmisumisensa jälkeen. (Kuva © Foto Roos, Sunila Oy:n arkisto.)

Glaubersuolavaraston parabelin muotoinen profiili säesti satamavaraston kaarta, voima-aseman ulkopuoliset betoniset kattokaaret ja erilaisten kuljetusratojen mastot ja diagonaalit vilkastuttivat monimuotoista kokonaisuutta. Vuosien saatossa tehdyistä poistoista, lisäyksistä ja muutoksista huolimatta Sunilan tehtaan meren puoleinen ilme on pitkälti säilyttänyt dynamiikkansa ja ominaislaatunsa.

Mantereen puolella uudet teräsrakenteiset siilot ja muut prosessirakenteet hallitsevat näkymiä. Kaiken kaikkiaan tehdas on tänä päivänä kiehtova kollaasi eri aikakausien tuotantotekniikkojen synnyttämistä rakennelmista, jossa alkuperäinen henki on edelleen vahvasti läsnä.

Tehtaan tuotantokapasiteetti oli alussa 80 000 tonnia selluloosaa vuodessa ja laajennettuna 120 000 tonnia. Nykyään vuosikapasiteetti on 370 000 tonnia. Työntekijöitä tehtaalla on enimmillään ollut 1 250. Nykyään tehdas työllistää suoraan noin 250, mutta luvut eivät ole vertailukelpoisia koska huomattava osa toiminnoista on ulkoistettu.

Tehtaan konttoritilojen sisustuksen suunnitteli Aino Aalto, ja se on säilynyt hyvin alkuperäisessä asussaan.

Sunilan tehtaalle ei nykyisten turvallisuusmääräysten vuoksi voi valitettavasti järjestää vierailiuja arkkitehtuurimatkailijoille. Poikkeuksena on tehtaan omat satunnaisesti järjestetyt avoimien ovien vierailijapäivät.

“Tehdasalueen vanha ja uusi prosessirakentaminen lomittuvat kiehtovaksi teknokollaasiksi.”

Kuva tehtaan konttorin alkuperäisestä interiööristä. KUVA © MAIJA HOLMA – ALVAR AALTO MUSEO

Sunila on ilmiö Suomen teollistumisen historiassa

Sunilan saha maan puolelta kuvattuna. @ Kuvan omistaa Pentti Kirjavaisen perikunta

Ennen sellutehdasta Sunilassa sijaitsi saha ja siihen liittyvä asuinyhdyskunta. Saha perustettiin vuonna 1875 ja oli yksi niistä 9 sahasta, jotka perustettiin Kymijoen suistoon 1870-luvun suuren saharyntäyksen aikana. Sellutehtaan aikana tätä osaa Sunilasta kutsuttiin ”Vanhaksi Sunilaksi”. Talot oli ryhmitelty pääosin yhden sahalta pohjoiseen johtavan raitin molemmin puolin. Raitin länsipuolella sijaitsivat sahan isännöitsijän, sahanasettajien, työnjohtajien, koneenkäyttäjien, opettajan ja kasöörin talot sekä kansakoulu. Tätä puolta kutsuttiin ”Ruotsin puoleksi”. Raitin itäpuolella sijaitsivat työväen asuintalot, palokunnan talo, poliisin talo ja sahan konttori. Tätä puolta kutsuttiin ”Venäjän puoleksi”. Myös taloille annettiin lempinimiä kuten työväen asuintalot ”Rauhala”, ”Siperia” ja ”Pappila”, naimattomien miesten talo ”Härkätorppa” ja lesken talo ”Onnela”. Vanhan Sunilan pohjoisosassa, Koivuniemessä, sijaitsi mm. urheilukenttä ja perheettömien asuintaloja. Sahalla oli luonnollisesti omat viljelysmaansa siihen kuuluvine navettoineen, riihineen ja latoineen.

Sunila Osakeyhtiö oli ainutlaatuinen ilmiö Suomen teollistumisen historiassa. Yhtiö perustettiin 1928 seitsemän puunjalostusyhtiön yhteisyrityksenä. Se osti Sunilan sahan ja ympäröiviä maita. Kansainvälinen lama pysäytti hankkeen alkuunsa. Saha suljettiin ja Sunila hiljeni muutamaksi vuodeksi. Seuraavan noususuhdanteen imussa jäljellä olevat viisi omistajayhtiötä päätti perustaa yhteisen sellutehtaan turvatakseen paperitehtaidensa raaka-aineen saannin.

Rakennushanke käynnistyi vuonna 1936 ja sen vetäjäksi kutsuttiin Hallan sellutehtaan tekninen johtaja, insinööri Lauri Kanto, josta tuli myös Sunila Oy:n ensimmäinen toimitusjohtaja. Hänen kokoamaansa työryhmään kuului diplomi-insinööri Aulis Kairamo, joka vastasi tehtaan teknisestä suunnittelusta ja josta tuli sen tekninen johtaja. Sunila Oy:n johtokunnan puheenjohtajaksi valittiin Ahlström Oy:n toimitusjohtaja Harry Gullichsen. Hän esitti hankkeen arkkitehdiksi ystävänsä Alvar Aallon. Aalto oli jo saavuttanut maailmanmainetta modernismin pioneeritöillään, Paimion parantola, Turun Sanomien toimitalo ja Viipurin kirjasto. Sellutehtaan suunnitteluun hän oli jo osallistunut Oulun Toppilassa.

Tehtaan historiaa kuvina

Ilmakuva Sunilasta ennen sellutehtaan rakentamista. Edessä Pyötisen saari, jolle tehdas rakennettiin, sen takana mantereella näkyy Sunilan saha, siitä oikealla ns. Pitkäpelto, jonka itäpuolelle sellutehtaan asuinalue rakennettiin.

© Kuva: Foto Roos 1.6.1938 – Sunila Oy:n arkisto.

Selluprosessissa tarvittava kalkki tuotiin junalla kalkkitorniin, josta se siirtyi kuljetinta pitkin keittämöön. Sammuttamattoman kalkin käsittely oli hikistä ja kirvelevää työtä. Sunilan sellutehtaan ala- ja yläkalkkitorni.

© Kuva: Foto Roos 18.11.1938 – Sunila Oy:n arkisto.

Keiton jälkeen massa annostellaan kääntyvän putken avulla pesukattiloihin, jotka on sijoitettu kehään keittokattilan ympärille (tarkistettava!).

Prosessin loppuvaiheessa valmis selluloosa tuli ulos kuivauskoneesta leveänä paperia muistuttavana mattona, josta leikattiin arkkeja.

© Kuva: Foto Roos 1938. Sunila Oy:n arkisto.

Futuristis-sakraalia tunnelmaa Sunilan soodaosastolla. Energia otetaan polttamalla talteen keittolipeästä sen jälkeen kun se on tehnyt tehtävänsä eli hajottanut puun kuiduiksi. Selluprosessi on energian suhteen omavarainen, jopa ylijäämäinen.

Kollerimyllyissä massa jauhetaan tasaiseksi.

Puun kuori poistettiin kuorimarummuissa.

Hake pudotetaan hakevintiltä keittokattiloihin kuvassa näkyvien suppiloiden avulla.

Rakentajat Sunilan tehtaan portailla 3.7.1937.

Selluprosessissa tarvittava kalkki tuotiin junalla kalkkitorniin, josta se siirtyi kuljetinta pitkin keittämöön. Taustalla satamavarasto. Sammuttamattoman kalkin käsittely oli hikistä ja kirvelevää työtä.

Sunilan tehdas salamavalossa.

Kuivauskoneen taustaa höyryputkineen.

Voimaosaston sähkökytkinhuone.

Voimaosaston sähkökytkinhuone. Asuinalue on yksi syöttökohde muiden joukossa.

Propsipinot kuljetettiin vaijerikuljettimella puukentältä kuorimoon. Alempi, betonista tehty kuljetin ottaa propsit suoraan vedestä.

Tehdas kuvattuna asuinalueen suunnasta 2003. Nykyään suurin osa prosessista tapahtuu vanhojen rakennusten ulkopuolisissa laitteissa. Alkuperäiset tehdasrakennukset kuitenkin säilytetään.

© Kuva: Trond Hedström 1963. Kymenlaakson museo.

Sellunkeitossa tarvittava glaubersuola varastoitiin betonista valettuun kaarihalliin. Poikkileikkaus vastaa painovoiman vaikutuksesta syntyvän suolakeon muotoa. Kylkiluita muistuttavat kantavat kehät on sijoitettu kuoren ulkopuolelle. Betonin käyttö kaarevien ja vapaiden muotojen tekoon kuului funktionalistien lempiharrastuksiin. Glaubersuolaa ei enää vuosiin ole tarvittu ja kovien olosuhteiden rapauttama rakennelma on purettu.

© Kuva: Foto Roos 23.3.1938 – Sunila Oy:n arkisto.

Sunilan satamavarastoa rakennetaan 23.3.1938. Kattokaaret koottiin lautoja yhteen naulaamalla.

Funktionalismi sai innoituksensa teollisuusrakennusten tarkoituksenmukaisista muodoista. Kun kyseisen aatesuunnan arkkitehdit itse pääsivät suunnittelemaan teollisuusrakennuksia, tuloksena oli usein lennokasta ja ilmeikästä arkkitehtuuria. Sunilan sellutehtaan satamavarasto ja alakalkkitorni.

Tehdas yöllä.

© Kuva: Foto Roos 4.11.1938 – Sunila Oy:n arkisto.

Sunilan tehtaan putkikäytävää 4.11.1938. Sunila Oy:n arkisto.

Näkymä keittämöstä.

Tehdasinteriööri.

© Kuva: Anna-Greta Kanto 1960-70-luku. Kymenlaakson maakuntamuseo, Matti Kannon kokoelma.

Tukkinippu menossa kuorimoon. Tukkien siirtoa varten oli kaksi järjestelmää: Edessä oleva betonirakenteinen nippunostin, jolla tukit nostettiin suoraan vedestä ja kaapelikuljetin, jolla ne siirrettiin puukentältä. Kaapelikuljettimen ajotorni näkyy nippunosturin takana.

Näkymä kohti tehtaan konttoria.

Sellutehdas (1938)

Tehdas

Sunila on ilmiö Suomen teollistumisen historiassa

Tehtaan historiaa kuvina